torstai 27. syyskuuta 2012

Ihan koukussa

Ulkona vihmoo vettä ja syyspuhuri puhaltaa, mutta meillä kukkii ruusu. Juhannusruusu. Kodikas, pehmoinen, harmaa, romanttinen juhannusruusu. Kerrassaan ihana.




Olen NIIN ylpeä, että sain maton tehtyä itse alusta loppuun. Virkkaaminen ei ole ollut lainkaan minun heiniäni aikaisemmin, mutta jälleen kerran tuli osoitettua, että kyllä ne silmukat ja pylväät oppii, jos vain motivaatiota riittää. Ohje löytyy täältä ja kuteen hankin täältä. Ohje on tehty ontelokuteelle, mutta itse käytin trikookudetta, koska ontelokuteista ei löytynyt mieluista värivaihtoehtoa. Jo alkumetreillä trikookude osoittautui kuitenkin järkyttävän paksuksi ja siitä syntyvä matontekele omaan makuuni aivan liian tönköksi. Päädyin siis saksimaan kuteen keskeltä kahtia; työlästä touhua, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Koukuttu virkkauskoukulla nro 8.

Ohjeen mukaan valmiin maton halkaisijan pitäisi olla 105 cm, mutta omani on kyllä 8 cm pienempi. Painoa matolla on vajaa 1,5 kg. Materiaalikustannukset n. 15 euron paikkeilla. Vähän orvolta se pikkureppana näyttää isossa eteisaulassa, mutta onneksi kudetta on vielä jäljellä, niin josko sille syksyn mittaan saataisiin kaveri aikaiseksi.




Ehkäpä tässä on seuraava hurahduksen paikka - I simply love it!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti