keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syystuunailua

Se on sitten virallisesti syksy, vaikka säät vielä toistaiseksi ovat jatkuneet ihanan kesäisinä. Syksyyn kuuluvat erottamattomasti paitsi villasukat ja neulepuikkojen kaivelu esiin kaapin perukoilta, totta kai myös lyhdyt ja kynttilät.

Aikoinaan lahjaksi saatu kaunis lyhty on palvellut ansiokkaasti jo pari syksyä ja talvea, mutta alkoi nyt olla jo parhaat päivänsä nähnyt. Ennen roskistuomion antamista päätin kokeilla onnistuisinko entraamaan sen käyttökelpoikseksi kaapissa lojuneen Bilteman spraymaalin avulla. Tässäpä lyhty ennen tuunausprojektia...


... ja tässä tuunailun jälkeen. Aivan hienohan siitä tuli ja mikäli maali vain ottaa pysyäkseen, niin lyhty sai jatkoaikaa ainakin ensi kevääseen asti. Olen tyytyväinen.


Loppuun vielä illan hämyssä otettu tunnelmakuva - tärähtänyt, kuten kuvaajakin, mutta ei anneta sen haitata.


Tunnelmallista, hämyisää syksyä ja kynttilöitten tuiketta iltoihinne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti