torstai 26. heinäkuuta 2012

Pöksylöitä ja mekkonen eskarilaisen syksyyn

Aiemmassa postauksessa esittelin esikoiselle tekemiäni eskaripuseroita. Nyt vuoroon pääsevät alaosat. Ruskeat joustofroteehousut syntyivät Ottobren 4/2011 High jump -kaavalla, koossa 122. Kaavaa muokattu sen verran, että resorin sijaan vyötärölle on laitettu kuminauha ja lahkeisiin ommeltu prässit. Aika reilut näistä tuli, mutta onneksi resori estää lahkeita valumasta kantapäitten alle. Kangas jälleen lahjoituksena saatua (kiitos J!), joten materiaalikustannukset koostuvat ainoastaan resorin, vyötärökuminauhan ja ompelulankojen hinnasta ja jäävät siten lähes olemattomiksi. Housut on suunniteltu aiemmassa postauksessa olevan oravapaidan kanssa pidettäviksi, mutta tokihan käyvät myös muitten yläosien kaveriksi.





Samaisella High jump -kaavalla syntyivät myös toiset pöksylät, tällä kertaa tosin ilman prässejä ja hieman kavennettuina. Hyvät tuli, peruspökät melkein minkä tahansa yläosan kanssa pidettäväksi. Musta trikoo Hannan Kankaasta, musta resori Sampsukalta. Materiaalikustannukset n. 5-6 €:n luokkaa.




Housujen lisäksi viime päivien tuotoksena on syntynyt yksi mekko, tuttua Hannah-kaavaa pidentäen. Ruskea joustofrotee Selialta, Naavalaisen suloinen nalletilkku huuto.netistä. Yllättävän paljon menee jo kangasta eskari-ikäisen vaatteisiin, minkä seurauksena jouduin vähän varioimaan hihoja ja jatkamaan niiden mittaa resorilla. Mutta oikeastaan on ehkä jopa parempi noin kuin kuminauhakujalla, tykkään. Mekon valmistuttua oli ensin vähän blääh-fiilis, mutta kun tyttö sovitti tekelettä päälleen, niin eipä se hassummalta näyttänytkään. Yksinkertainen ON kaunista ja keltaisten sukkisten kanssa tästä tulee kiva setti esikoululaisen syksyyn ja talveen. Materiaalikustannukset n. 16 €.




Ensi viikolla loppuu loma ja starttaa arki (kääk!), saa nähdä minkä verran sitten ehtii ompeluksia ja muita värkkäilyjä saada aikaiseksi. Ihanaa, inspiroivaa alkavaa elokuuta ystävät ja kanssaompelijattaret!

3 kommenttia:

  1. Kiitos NorppaStiina! Mekko näytti ensialkuun tosiaan aika pliisulta, mutta päällepuettuna olikin aika kiva :-) Taitaa ajatukset olla jo syksyssä ruskeasta värimaailmasta päätellen...

    VastaaPoista
  2. Kiva mekko ja housutkin, meillä kans käytössä tuo High Jump pojan perushousuissa, tykkään siitä kaavasta =)

    VastaaPoista