lauantai 12. toukokuuta 2012

Piippaappa ja paappa pipo päähän...

... kohta tästä lähdetään ulos KEVÄTsäähän!

Rakas toverini, terapeuttini, henkireikäni Brother PS-33 alias velipoika, kävi huollossa pari viikkoa sitten ja ompelukset olivat hetken aikaa katkolla. Voi sitä jälleennäkemisen riemua viikon eron jälkeen! Ompelutalo teki masiinalle ihmeitä; toimii kuin unelma, suorastaan kehrää! Ja niin kyllä kehrää ompelijakin ;-)

Koneen palauduttua huollosta surautin tytöille pikaompeluksena uudet kevätpipot. Mutta koitapa noista saada asiallisia sovituskuvia - helpommin sanottu kuin tehty.












Metsolan musta ruutujoustofrotee on kyllä yhtä maailman huipuinta kangasta. Viime keväänä 15 eurolla ostettu metrin pala on ollut varsin riittoisa; siitä on tehty leggingsit molemmille tytöille ja lisäksi kolme pipoa. Nyt koko pala on tuhottu pientä liparetta lukuun ottamatta - voi kunpa vastaavaa tulisi jatkossakin Metsolan valikoimaan. Ompelutalon kassalle oli heikkoluontoisten ompelijattarien houkutukseksi laitettu aivan herkullisia kirjainnappeja keväisissä karkkiväreissä ja mukaanhan niitä totta kai lähti molempien lasten nimikirjainten verran. Tuovat hauskasti ilmettä mustiin peruspipoihin.






Kuten kuvasta näkyy, muutakin pientä on tullut värkättyä... Nämä käsirenkaat valmistuivat jo kevättalvella, mutta ovat silloin jääneet postaamatta. Nyt sain viimein näpättyä niistä kuvan ennen kuin vasemmanpuoleinen, punainen koru sujahti vanhimman kummitytön synttäripakettiin. Oikeanpuolimmaisen olen ottanut omaan käyttöön ja keskellä oleva, turkoosi koru odottelee vielä käyttäjäänsä. Ehkäpä se päätyy jonkun kesän synttärisankarittaren lahjapakettiin. Memory wire -koruvaijeri ja helmet Helmikaupasta, lukuun ottamatta keltaisia puuhelmiä, jotka on hankittu paikallisesta käsityöliikkeestä.

Loppuun vielä toivoa herättävä kuva kotipihaltamme. Vaikka kesä tuntuu odotuttavan itseään, niin kyllä se sieltä tulee! Ensimmäiset perennat kukkivat jo talon seinustalla :-)






Ihanaa ja lämminhenkistä äitienpäivää G. W. E. Russelin viisaitten sanojen myötä:

"Se miten hyvä koti on,
ei riipu rikkaudesta
eikä väljyydestä
eikä kauneudesta
eikä ylellisyydestä.
Kaikki riippuu äidistä."

2 kommenttia:

  1. Hauskat nuo kirjaimet! Ja ihanan värikkäät kevättakit. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maria, minäkin hurmaannuin nuista kirjaimista ensisilmäyksellä! :) Kevättakit olen ommellut vuosi sitten kirppislöytökankaista ja koska niihin tuli tehtyä "vähän" kasvunvaraa, niin menevät hyvin edelleen. Riemunkirjavat siskokset!

    VastaaPoista