keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kesäinen kukkatunika itselle



Vaihteeksi taas jotain ompeluksia itsellekin. Tämän tunikan olen aloittanut jo viime talvena, mutta vasta tänään sain sen viimeisteltyä loppuun. Kaava on Ottobre Design -lehdestä 5/2009, Bohemian neuletunika. Kangas ostettu joskus muinoin Eurokankaan palalaarista 4 eurolla. Oikeasti kyseessä on verhokangas, eikä siis ihan parhaalla mahdollisella tavalla sovellu vaateompeluksiin, mutta sai nyt huokean hintansa johdosta kelvata tähän kokeiluversioon. Malli ehkä vähän turhan mammamekkomainen mielestäni, mutta kyllä se näin kotioloissa välttää. Kaventaakaan en kuitenkaan kauheasti uskaltanut, etenkin kun materiaalina on joustamaton puuvilla.


Tässäpä vielä kuva tunikasta päälle puettuna, antaa paremman kokonaiskuvan istuvuudesta ja mallista. Joustava kangas sopisi varmaan tähän malliin paremmin, pitänee joskus sitä vielä kokeilla.

1 kommentti: