Timantit on ikuisia

Operaatio kangasvarastojen tuhoaminen jatkuu edelleen. Ikuisuuksia kaapissa lojuneesta ohuesta trikoopalasta syntyi kesätoppi koululaiselle koossa 140. Tämän ompeluksen kohdalla tuli taas näytettyä toteen Hra Murphyn laki; kaikki, mikä voi mennä pieleen, myös meni pieleen. Ensimmäinen ja viimeinen toppi tällä kaavalla (Grey Stripes -helletoppi, Ottobre Design 3/2014).

Yksityiskohdaksi miehustaan tein timantin mustasta glitter-silitysarkista - ainahan sitä vähän bling blingiä on elämässä oltava. Timantit on ikuisia ja niin on parasta olla paidankin, oli kyllä sen verran työläs tekele tämä.

Kesää kohti

Näin helmikuussa voi jo suunnata katseen kohti kesää. Voihan? Eskarilaiselle lisää täydennystä T-paitavarastoihin ja tällä kertaa pinkkinä, kuten toiveena oli. Kaavana hyväksi havaittu Watermelon-toppi (Ottobre Design 3/2013) koossa 128, hieman kavennettuna ja superpienillä saumanvaroilla. Raikkaan vihreä sitrustrikoo on kotiutunut meille aikoinaan Hannan Kankaasta, pinkkiin paitaan hyödynsin kirppikseltä ostamani S-kokoisen Nanson T-paidan, joka itselläni jäänyt käyttämättä. Uusiokäyttöä parhaimmillaan, materiaalikustannukset minimaaliset :-)

 



Paidan alahelmasta löysin hauskan yksityiskohdan,
jota en aiemmin ollut tullut huomanneeksi.
Uneksujat.

Ei pöllömpää

Innostuin ompelukurssilla kokeilemaan kankaanpainantaa ja niin syntyivät pöllöpuserot tokaluokkalaiselle ja eskarilaiselle. Koululaisen pusero korallinväristä paksua trikoota (kuva vääristää väriä), kaavana Mahpee-raglanpaita (Ottobre Design 1/2012) koossa 134. Hihoja ja helmaa pidennetty hieman. Miehustaan painettu suloinen pöllö mustalla peittovärillä kansalaisopiston valmista seulaa hyödyntäen.

 

 



Eskarilaisen T-paitavarasto kaipaili päivitystä, joten hänelle tein samalla seulalla lyhythihaisen pöllöpaidan. Hihoihin painoin graafisia kuvioita leimasimella, hauskasti eläväistä jälkeä sai aikaan sillä tekniikalla. Ohut petroolinvärinen trikoo lahjoituksena saatua (kiitos O!), kaavana More Grey -raglanpaita (Ottobre Design 4/2011) koossa 122. 



 

"Oksalla männyn istuvi paakku,
ei se ole harakka eikä varis vaakku.
Kuunnellaan mitä se puhuu,
sehän sanoo:
HUHUU!"



"Ja sukat on sillä makkaralla..."

"... ja lentää se päivänkakkaralla. Ja kylpee yhdeksän pilven alla. Ja pupuja sillä on pöydän alla. Ja perhonen korvanlehdellä."

Jo kauan aikaa sitten koululainen pyysi, että neuloisin hänelle säärystimet. Kaapissa vuosia lojunut keskeneräinen pipo sai sen seurauksena purkutuomion ja lanka pääsi puikoille uuteen muotoon. Välillä unohdin koko neuletyön olemassaolon ja niinpä sen valmistuminen otti vähän (paljon) aikaa. Eilen lopulta sain homman päätökseen ja tämmöiset niistä tuli. Värikkäät ja makkaraiset.

 

Lankaa jäi vielä ja nyt pikkusisko odottaa saavansa samanlaiset. Mainitsin, että ehtii talvi loppua ennen kuin valmistuvat, jos yhtä kauan kestää kuin aiemmissa. Mihin esikoinen positiivisesti totesi, että eihän se haittaa, ne on sitten valmiina seuraavaa talvea varten! Näinpä juuri, tulee se talvi ensi vuonnakin, joten neulotaan kun jaksetaan - mitäpä sitä suotta hätiköimään ja hötkyilemään.

 

 

Olipa kerran veljekset, Daltonin veljekset

Kas, tässä he ovat: Joe, William, Jack ja Averell. Ehkä tunnettekin jo heidät. He toimivat innoittajina tämän postauksen ompeluksiin, jotka naapuri pyysi ompelemaan sukulaisperheensä neljälle pojalle.

Kuva lainattu Wikistä

Dalton-puserot valmistuivat ompelukurssilla pikkuhiljaa syksyn mittaan ja tunnustettava on, että hieman tuli yliannostus kelta-mustaraitaa. Pienin paita kokoa 74, muut muistaakseni 98, 110 ja 134. Materiaalina ohut trikoo, hihansuiden ja pääteiden kanttaukset mustaa resoria. Kaavoina Lil' Darling -trikoopaita (Ottobre Design 4/2013), Rascal-T-paita (Ottobre Design 4/2013) ja Mahpee-raglanpaita (Ottobre Design 1/2012).

Les Dalton, s'il vous plait! Hauska lahjaidea neljän pojan veljessarjalle.

Aina ei voi onnistua, mutta aina voi oppia...

Ihastuin taannoin Kimono Sleeve -tunikan kaavaan (Ottobre Design 6/2014) ja ajattelin kokeilla siitä hauskaa variaatiota. Tarkoituksena oli miksata kahta eri kuosia siten, että ne menisivät "ristikkäin" etu- ja selkäpuolella. Ymmärtänette, mitä tarkoitan. Leikkuuvaiheessa kuitenkin logiikka petti - ei tullut suunnitellun kaltaista lopputulosta, mutta tuli hyvä oppimiskokemus. Nyt tiedän, mitä olisi pitänyt leikatessa huomioida, jotta kuosit olisi saanut yhdisteltyä ristiin, ja vielä joku päivä sellaisenkin tunikan toteutan. Aina sitä elämässä oppii uutta.

 

Aivan hauska ja käyttökelpoinen tunikasta tuli kuitenkin, palat leikelty mallikappaleina olleista Nanson mekoista (kiitos O!) ja kuosit natsaavat värimaailmansa puolesta hyvin yhteen. Tämä tunikamalli on kyllä ehdoton suosikkini, näppärä tekaista ja mukavasti erilainen.

Moi!

Tulinpahan vain sanomaan, että moi! Että ompasin esikoiselle hänen kauan toivomansa suikalehameen vanhoista farkuista ja yksityiskohdaksi laitoin kirjaimia helmiäisvalkoisella peittovärillä leimasinpainantaa hyödyntäen. Alunperin oli tarkoitus painaa hameen helmaan numerot 1, 2 ja 3, mutta sattuneista syistä numeroleimasimia ei ollutkaan saatavilla. Myöskään ABC ei tullut kyseeseen, koska osa aakkosista puuttui. No, siihen tuli sitten että MOI, joka tervehdyksen lisäksi viittaa myös painolliseen muotoon ranskan kielen sanasta MINÄ, MINUN. Hyvän vastaanoton sai hamonen, vaikka vähän jännäsin mitä koululainen mahtaa tekstistä tuumata. Eipähän ainakaan tule jokaisella vastaan samanlaista.

 



Ce trésor est à moi - tämä aarre on minun.