lauantai 19. tammikuuta 2013

Perussettiä

Vuoden alkajaisiksi päätin päivittää eskarilaisen vaatevalikoimaa. Syntyi pusero Pupunen-trikoopuseron (Ottobre Design 4/2012) kaavalla ja housut High Jump -kaavalla (Ottobre 4/2011), molemmat koossa 122. Kaikki kankaat lahjoituksena saatuja (kiitos O ja J!), puserossa somisteena oleva pitsiliina (kääk, TAAS pitsiä!) ja sydänmenmuotoinen kantanappi löytöjä kirpputoreilta. Materiaalikustannukset olemattomat.

Tytön ensimmäinen kommentti valmiista setistä oli, että se näyttää aivan yöpuvulta ja kieltämättä tasokuvasta itsellenikin tulee samanlainen vaikutelma. Ehdin jo manailla, että näistä ei sitten tullutkaan settiä ja että pidetään niitä sitten erikseen muiden ylä-/alaosien kera. Tänään tyttönen kuitenkin vetaisi sekä puseron että housut samaan aikaan ylle ja - kappas vain! - päälle puettuna näyttivätkin ihan hyvältä yhdistelmältä. Joten ehkäpä tätä settinäkin tullaan näkemään, alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.


Hyvää alkanutta vuotta kaikille, inspiroituinein mielin kohti uusia ompeluksia! :-)